Olemme kaikki vakuuttuneita siitä, että työyhteisön erinomainen kyvykkyys on organisaatioille korvaamaton voimavara.
Miten kyvykkäitä teidän menestyksenne tekijät sitten ovat, voi olla yllättävän paljon sinusta kiinni. Juuri niin, sinusta ja nimenomaan työnantajan ominaisuudessa.
Eilen saatettiin vielä ajatella työkyvyn tukemiseksi riittävän satunnaisesti järjestettävät yksittäiset tapahtumat. Kivoja juttuja kyllä kaikin puolin, mutta voisiko olla niin, että myös tässä toiminnassa olisi mahdollista nähdä kehitystä ja totuttu tapa toimia ei olisikaan se vaikuttavin?
Kun työntekijät voivat erityisen hyvin, poikkeuksellinen kyvykkyys on organisaatiolle ominaista. Työilmapiiri on kannustava ja eteenpäin vievä. Työntekijät ovat motivoituneita omasta takaa ja merkityksellisyyden tunne on vahvasti läsnä. Siksi töihin paneudutaan ja töissä kehitytään. Sinne on mielekästä mennä ja olla, fyysisesti tai etänä. Työ ja vapaa-aika ovat paremmin tasapainossa. Resilienssiä riittää ja paljon. Yhteisö tuntee kiitollisuutta voimavaranaan laajasti. Aidosti hyvinvoiva työntekijä sitoutuu organisaatioon ja suosittelee sitä verkostolleen ja ystävilleen, laajemminkin.
Mitä, jos tämä kuvaus olisikin teidän työyhteisöstänne, teidän kertomana?
Se on täysin mahdollista!
Paljon kuitenkin riippuu sinusta työnantajana, onhan tehtäväsi mahdollistaa!
Mitä sinun olisi tarpeellista tietää kehittääksesi henkilöstösi hyvinvointia ja varmistaaksesi paikkanne huomisen kyvykkäimpänä työyhteisönä?
Ratkaisumme voit lukea työkirjasta.
Voit ladata sen alhaalta!
Miksi uutta näkökulmaa tarvitaan ja mitä se tarkoittaa? Miksi totuttu tapa tukea työkykyä ei enää ole paras mahdollinen?
Mikä on paras tapa järjestää uuden mallinen tuki? Mikä siitä tekee totuttua paremman?
Mitä sinun tulisi odottaa tänä päivänä tukitoiminnallasi antavan ja toisaalta mitä sinun tulee voida siltä odottaa saavan?